maanantai 20. elokuuta 2012

Tuhatjalkainen pusuraattori - mikä se on?


Viime viikon torstaina saimme hoitoomme "oman lapsenlapsen", eli Siirin pojan Urhon. Poika on kasvanut oikein kivannäköiseksi nuoreksi mieheksi ja virtaa riittää kuin pienessä kylässä! Poika on varsin kova pussailemaan ja rakkautta riittää jaettavaksi ylitsepursuavan paljon. Muutaman päivän aikana sain pojalta pusuja abaut triljoonan, enemmän kuin omilta koirilta yhteensä. Jos olisin tiennyt tämän kun Urho oli pieni, olisin antanut Gladiatorin sijaan nimen Pusurator Of Jack And Co.


Urho tuli juttuun heti koko meidän lauman kanssa, toki kaikki varmaan muistavat toisensa jo Urhon lapsuudesta. Elmeriä Urho suorastaan palvoi mielistelemällä minkä ehti. Mamma-Siiri piti välillä jöötä ja Amélie kerhotädin kanssa sitten leikittiin, kun kerrankin oli joku jonka vauhti riitti kisaamaan meidän Amélien kanssa.



Komia poitsu, ikää vasta vuoden, joten tästä kun vielä aikusituu, niin avot!


"Mangusti"


Perään!


Elmeri ja Siiri eivät pärjää nopeudessa näille kahdelle, joten viitsikö sitä edes pinkoa pallon perään kun Amélie sen kuitenkin saa....


Välillä pitää lutrata lammessa.


Vauhdin hurmaa!


Kirsikat vai kiiwit, kummista sinä pidät enemmän?

K.Kulkunen, "the boss".




Leikkiin mukaan ehti myös siskon aussi Sofi, jossa vikkelä Urho laukaisi paimennusvietin. Pitäähän tuollaista poikaa paimentaa!




Harmittavan epäselväksi jäi tämä huikea hyppyasento :(

1 kommentti:

  1. Voi ihanuus tuota pikkujätkää <3 Mahtavia vauhtikuvia, tulee ihan 'vanhat ajat' mieleen, kun näitä sai ihastella teidän blogista yhtenään :) Ja saa tietty ihastella jatkossakin!

    VastaaPoista